Demokratiasta puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti siihen, voivatko kansalaiset osallistua. Onko tarjolla vaaleja, kuulemisia, kansalaisraateja ja muita vaikuttamisen kanavia? Näiden lisäksi on kuitenkin syytä kysyä, mitä kansalaisten tiedolle tapahtuu osallistumisen jälkeen.
Tätä kysymystä voi lähestyä episteemisen toimijuuden näkökulmasta. Hieman hankalalta kuulostava käsite viittaa varsin yksinkertaiseen asiaan eli ihmisen mahdollisuuteen muodostaa ja arvioida tietoa, osallistua yhteisiä asioita koskevan tiedon tuottamiseen sekä tulla tunnistetuksi uskottavana tiedollisena toimijana. Kyse ei siis ole vain kansalaisten oikeudesta mielipiteisiinsä, vaan heidän mahdollisuudestaan osallistua yhteisen todellisuuden määrittelyyn.
Demokratia asettaa kansalaiselle tässä suhteessa varsin vaativan tehtävän. Kansalaisen pitäisi kyetä paitsi arvioimaan tietolähteiden luotettavuutta ja tunnistamaan omien näkemystensä rajoituksia myös muuttamaan käsityksiään uuden tiedon perusteella. Täydellistä tietoa ei tietenkään voida edellyttää. Olennaisempaa on kyky elää epävarmuuden kanssa, mikä edellyttää perusteltujen väitteiden erottamista mielipiteistä, kilpailevien tulkintojen arvioimista ja valmiutta korjata omia käsityksiä.
Tehtävä ei ole muuttumassa helpommaksi. Tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta samalla informaatioympäristö on yhä sirpaloituneempi. Tutkimustietoa politisoidaan, asiantuntijuutta haastetaan, väärää ja harhaanjohtavaa tietoa levitetään tarkoituksellisesti ja tekoäly vaikeuttaa tiedon alkuperän arviointia. Ongelma ei kuitenkaan ole vain siinä, että ihmiset päätyvät uskomaan vääriä asioita. Tilanne muuttuu kertaluokkaa pirullisemmaksi, jos käsitys yhteisestä tiedollisesta perustasta alkaa murentua.
Yhteisen tiedollisen perustan ylläpitäminen ei kuitenkaan ole yksin kansalaisten tehtävä. Episteeminen toimijuus ei ole henkilökohtainen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Siihen vaikuttavat myös yhteiskunnalliset instituutiot, julkinen keskustelu ja hallinnon käytännöt. Kansalaisilta voidaan odottaa perusteltujen näkemysten muodostamista ja vallankäyttäjien toiminnan arviointia vain, jos päätöksenteon perusteet, vastuut ja seuraukset ovat heidän hahmotettavissaan. Pelkkä tiedon saatavuus ei siksi riitä, vaan julkisen vallan on tehtävä päätöstensä perusteet ymmärrettäviksi ja alistettava ne kansalaisten arvioitaviksi.
Toinen puoli kysymyksestä koskee kansalaisten omaa tietoa. Ihmiset tietävät omasta arjestaan asioita, joita tilastot, tutkimukset ja asiantuntijat eivät aina tavoita. Palvelun käyttäjä voi tunnistaa järjestelmän katveita, paikallisyhteisö päätöksen odottamattomia seurauksia ja kansalainen ristiriitoja hallinnollisten tavoitteiden ja eletyn todellisuuden välillä. Kokemustieto ei korvaa tutkimus- tai asiantuntijatietoa, mutta se voi täydentää ja joskus myös haastaa niitä.
Tästä seuraa demokratian kannalta vaikea kysymys: kenen tieto tulee kuulluksi? Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia muotoilla kokemuksiaan hallinnon tunnistamaan muotoon. Osallistumisen lisääminen ei siksi automaattisesti monipuolista päätöksenteon tietopohjaa. Ratkaisevaa on myös hallinnon kyky tunnistaa, tulkita ja hyödyntää kansalaisilta tulevaa tietoa.
Demokratian tiedollinen laatu syntyykin vuorovaikutteisessa suhteessa. Kansalaisilta voidaan odottaa kriittistä suhtautumista tietoon, ja instituutioilta on vastaavasti edellytettävä kykyä tehdä päätöksenteko ymmärrettäväksi ja suhtautua vakavasti erilaisiin tiedon muotoihin. Toimiva demokratia ei tarvitse kaikkitietäviä kansalaisia, mutta se tarvitsee kansalaisia, jotka kykenevät arvioimaan tietoa – ja päätöksentekijöitä, jotka haluavat kuunnella heitä.
Harri Jalonen
Sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori
Vaasan yliopisto
Strategisen tutkimuksen ohjelmien hankkeet saavat rahoitusta strategisen tutkimuksen
neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. Rahoituspäätöksen
numero on 365618 ja 365620.
