Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien hankkeiden keskeinen tavoite on yhteiskunnallinen vaikuttavuus, joka DEMOC-ohjelman kohdalla tarkoittaa muutosten aikaan saamista Suomen demokratian toimintaan. Tämän kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen edellyttää väistämättä päättäjien, niin virkamiesten kuin etenkin poliitikkojen, vakuuttamista siitä, että jotain Suomen demokraattisessa prosessissa voitaisiin tehdä toisin – ja paremmin.
STRONGin osalta vaikuttavuuden saavuttaminen edellyttääkin usein sitä, että päättäjille myydään ajatus edustuksellisen demokratian parantamisesta. Tehtävä on välttämätön, koska päättäjät hallitsevat demokratian prosessia. Helppo se ei ole, koska erityisesti vaaleilla valitut poliitikot helposti kokevat, että heidän tekemisiään vähintään epäsuorasti väheksytään ja kritisoidaan kun edustuksellisen demokratian nykytilaa jollain tavalla pyritään muuttamaan. Moni lienee myös huolissaan siitä, että samalla politiikkojen nykyinen valta-asema heikkenee, kun edustuksellista demokratiaa kehitetään kansalaisosallistumista lisäämällä, kuten STRONGin tavoitteena on.
Demokratian kehittämistä onkin ehkä helpoin myydä päättäjille puhumatta demokratiasta. Tämä karulta kuulostava ymmärrys on itselleni kehittynyt vuosien varrella ja varsinkin nyt STRONGin aikana käytyjen monien keskustelujen aikana. Inklusiivisen demokratian ja osallistumisen merkityksen myyminen muille kuin demokratiasta huolehtiville tutkijoille törmää nopeasti raadollisiin vastakysymyksiin siitä, miksi tällä ratkaistaisiin edustuksellisen demokratian ongelmia. Sehän toimii meillä hyvin ja sitä paitsi se maksaisikin aika paljon. Vastalauseet siitä, että demokratia ei meillä toimi ehkä niin hyvin kuin mielellään haluaisimme ajatella, eivät juuri tilannetta käännä.
Osallistamis- ja osallistumisdiskurssin rinnalla on kuitenkin olemassa toinenkin perustelu, johon monen poliitikonkin on helpompi suhtautua avoimemmin. Kansalaisosallistaminen parantaa myös hallinnon tekemää valmistelua ja sitä kautta parantaa niiden päätösten laatua, joista poliitikot lopulta ovat vastuussa. Kyse ei ole vain markkinointikikasta ja poliitikkojen hämäämisestä. Erityisesti kansalaispaneelit, hallinnon eri tasoilla, tuottavat huolella pohdittuja ja hyvin perusteltuja mielipiteitä, arvioita ja suosituksia päätöksenteon valmisteluun. Parhaimmillaan ne tarjoavat päättäjille selviä vastauksia siitä, mitä kansalaiset tai kuntalaiset tarvitsevat ja haluavat sellaisissa päätöstä vaativissa valintatilanteissa, joissa punninta eri vaihtoehtojen välillä on päättäjille itselleen hankalaa. Tällöin kyse ei ole ”vain” osallisuudesta vaan aidosta kontribuutiosta tärkeiden kysymysten valmistelutyössä.
Päätösten laadun parantaminen kansalaisosallistumisen keinoin voi usein olla helpompi reitti demokratian kehittämiseen kuin sen perusteleminen edustuksellisen demokratian uudistustarpeilla. Tarve siihen Suomella kuitenkin on. Se näkyy kenties selvimmin kuntatasolla, jossa äänestämättä jättää noin puolet äänioikeutetuista eikä muitakaan kuntatason osallistumismahdollisuuksia juuri kunnissa käytetä. Kyselytutkimukset samalla osoittavat, että osallistumishalukkuutta suomalaisilla kyllä on.
DEMOC-ohjelmalle on siis ilmeinen tarve. Demokratiatutkijat vain eivät ehkä ole riittävästi joutuneet harjoittelemaan oman tuotteensa – inklusiivisesti toimivan demokratian – perustelemista potentiaalisille ostajille. Asetelman hyvä puoli onkin se, että vaatimus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta pakottaa demokratiaa normatiivisista lähtökohdista tarkastelevat tutkijat tosissaan pohtimaan perusteluja sille, miksi ja miten demokratiaa nyt oikeastaan pitäisi muuttaa ja mitä se saa yhteiskunnalle maksaa.
Monet strategista tutkimusrahaa saavat hankkeet mielellään ulkoistavat tämän osuuden työstään, ainakin osin, vaikuttajaviestintää osaaville yrityksille. Niillekin varmasti on tarvetta, mutta DEMOC tarjoaisi toisaalta myös tutkijoille hienon mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan demokratian puolestapuhujina. Sen viestin kirkastaminen ja artikuloiminen, miksi demokratiaa pitää olla valmis muuttamaan ja miksi se saakin maksaa, saattaa olla yksi tärkeimmistä harjoitteista, joita me demokratiatutkijat tämän päivän toimintaympäristössä tarvitsemme. Ei siis ulkoisteta kaikkea vaikuttamista konsulteille vaan otetaan tämä mahdollisuutena opetella yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tekemistä kädet syvällä savessa. Demokratian kehittämistarpeet kun eivät pääty DEMOC-ohjelmaan vaan jatkuvat sen jälkeenkin. Käytetään siis tämä mahdollisuus hioa argumentointi kuntoon, jotta osaamme tulevaisuudessa saada vielä enemmän vaikuttavuutta aikaan.
Lauri Rapeli
Professori, valtio-oppi
Åbo Akademi
Strategisen tutkimuksen ohjelmien hankkeet saavat rahoitusta strategisen tutkimuksen
neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. Rahoituspäätöksen
numero on 365618.
